Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

Viikon liikuntapoiminnot – Kevät 2017

Kirjoitettu: 8.1.2017 12:51


SYKETTÄ on täyden palvelun liikuttaja: emme tyydy vain tarjoamaan liikuntatunteja ja -tiloja, vaan käymme myös itse testaamassa niitä. Dream Teamin jäsenet kokeilevat viikoittain sekä uutuuksia että vanhoja klassikoita. Tutustu tärppeihin ja käy testaamassa!


Viikko 19: Aikuisbaletti


Ihanaa, haastavaa kehonhallintaa – aikuisbaletti kutsuu tanssin pyörteisiin 

Keskustan postitoimiston vierestä, osoitteesta Kauppakatu 40-42 löytyy Kuopion Reippaan Voimistelijoiden sali. Torstai iltaisin kello kahdeksalta salin täyttää kaunis, klassinen pianomusiikki kun Sykkeen tarjoama Aikuisbaletti-tunti starttaa. Erillisiä balettiasuja tai tossuja ei tunnille tulija tarvitse vaan tunnilla pärjää mainiosti esimerkiksi trikoilla, suhteellisen ihonmyötäisellä paidalla ja sukilla. Ideana on, että ohjaaja näkee kehon ja pystyy tarvittaessa korjaamaan virheasentoja.

KRV:n avarassa salissa on peilit seinustalla, niin kuin balettisalissa kuuluukin. Vain seinää reunustava tanko eli à la barre uupuu. Tangon puuttuminen ei tuntia tosin hidasta vaan kaikki sarjat sujuvat luontevasti keskellä salia eli au milieu. Tämä haastaa tunnille tulijan tasapainoa mukavasti heti tunnin alusta asti. Tunnin sisältö on rakennettu niin, ettei aikaisempaa kokemusta tarvita, sillä tunnilla käydään läpi klassisen baletin perusteita, joten myös vasta-alkaja pääsee hyvin mukaan sarjoihin. Tunnin kulku seuraa perinteistä balettituntien sisältöä, jossa pliétä seuraa tendut, jetet, round de jambet, fonduet ja developet. Sarjat lämmittelevät pikkuhiljaa kehoa valmistaen haastavampiin kuvioihin kuten hyppyihin, piruetteihin ja erilaisiin koreografioihin. Se, ettei termit ole entuudestaan tuttuja, ei tunnille tulijaa haittaa. Ne kyllä tulevat tutuiksi toistojen myötä!

Vaikka osallistujia näin loppukeväästä oli tunnilla itseni lisäksi vain kaksi, oli Tiina Koistisen vetämällä tunnilla mukavan rento ja iloinen tunnelma. Tunti oli juuri sellainen, minkälaista olin toivonut: tanssin täyteistä, ei liian vaikeaa ja ehdottomasti hyväntuulista. Balettitunti haastoi kehoa hyvin eri tavoin, jonka sain huomata seuraavana päivänä erinäisistä kutkuttavista lihastuntemuksista…

SYKETTÄ-tunnit jatkuvat enää yhden viikon verran, joten jos ikinä olet haaveillut kokeilevasi balettia, niin vielä olisi yksi mahdollisuus tänä keväänä sytyttää pieni balettikipinä. Ja jos baletti tai jokin muu tanssikipinä leimahtaa tai on jo leimahtanut, niin kesäkuussa voi uusia kokemuksia käydä hakemassa Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman erilaisista kursseista ja esityksistä.

Tälle ihastuttavalle tunnille suosittelen kaikkia menemään ja epäilijöitä rohkeasti kokeilemaan. Albert Einsteiniä lainaten ”We dance for laughter, we dance for tears, we dance for madness, we dance for fears, we dance for hopes, we dance for screams, we are the dancers, we create the dreams”.

Tanssin täyteistä loppukevättä ja kesää toivottaen

Anu


Viikko 16: Lempeä jooga – Torstai 8:00 @ Snellmania


Lempeää joogaa torstaiaamuihin!

Kylläpä ihminen voi olla aamulla jäykkä. Tätä ei välttämättä normaali aamutoimia suorittaessa huomaa, mutta näin se vain on. Aamuni sujui kuin mikä tahansa muukin aamu: koiran kanssa aamulenkki, aamiainen ja valmistautuminen tulevaan uuteen treenituntiin ja työpäivään. Suosittelen kaikille lämpimästi laittamaan varusteet valmiiksi jo edellisenä päivänä. Itsehän en näin tehnyt ja pientä hampaiden kiristelyähän ne viimeiset metrit ovella aiheuttivat, kun puolet tavaroista oli hukassa. Ruuhkassa, nilkka suorana vitostiellä, auto parkkiin ja kuten yleensäkin, kerkesin Snellun tatamille viimeisellä kellon lyönnillä.

Pieni intiimi sali ja rauhallisesti tunnin alkua odottelevat osallistujat saivat kiireen unohtumaan hetkessä. Jennin herättelevässä ohjauksessa tehdyssä torstaiaamun kello 8 lempeässä joogassa keskittyminen siirtyi ympäröivästä maailmasta omaan itseen. Kevyesti aloitetut liikkeet herättelivät kehoa, hengityksen tahdittamina tehdyt liikkeet saivat veren virtaamaan ja elimistön lämpiämään. Liikesarjat toivat esiin aamun jäykkyyden lihaksissa, mutta 55 minuutin aikana nekin vetristyivät. Tämä tuli varsin selkeästi esiin liikkeiden toistoissa, jotka voimistivat ja notkistivat kehoa. Mietin liikkeitä tehdessä, kuinka ”pienellä vaivalla” voi saada paljon aikaan. Tällä tarkoitan sitä, että aina ei tarvitse tehdä naamapunaisena, verisuoni otsalla pullottaen ja hiki selkärankaa valuen. Paljon voi saada aikaan rauhallisuudella, keskittymisellä ja hitaalla liikkeen virralla, joka pumppaa lihaksia, aktivoi ruuansulatusta ja antaa nestekierrolle vauhtia.

Kun tunti oli viimeisen rentoutuksen jälkeen päätöksessä, oli olo niin valmis päivään kuin sen toivoisi joka päivä olevan: energinen, lämmin, ryhdikäs, mieli virkeä ja kepeä. Kiitos Jennille ihanasta tunnista. Voin lämpimästi suositella tätä tuntia kaikille. Tunnit jatkuvat vielä tällä viikolla Jennin huomassa, joten menkäähän kokeilemaan! Kun Jenni suuntaa joogaopintojen pariin, torstaiaamuun lempeän kehonhuollon parissa liikkujat johdattelee Hilla.

Energistä kevättä!

-Anu


Viikko 14: Crosstraining – Torstai 17:15 @ Snellmania


Innostuneena Dream Teamin tammikuisesta Crossfit-kokeilusta päätin käydä testaamassa CrossTraining-tunnin, jota löytyy SYKETTÄ-kalenterista sekä torstaisin tunnin että keskiviikkoisin kolmen vartin mittaisena. Kaipasin jotain samankaltaista treenielämystä kuin Crossfit ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä löytyi. CrossTraining on tehokas lihaskuntotunti, jossa liikkeet tehdä kiertoharjoitteluna. Tunnilla jolla itse kävin varsinaisena treeninä oli viiden liikkeen setti, joka suoritettiin aikaa vastaan. Alussa liikkeet käytiin läpi lämmittelynä ja nopeasti pääsikin tekemään varsinaista suoritusta. Treeni oli seuraavanlainen:

Thrusterit muuten tarkoittaa etukyykkyä ja siihen yhdistettyä vauhtipunnerrusta, jos crosstraining-slangi ei ole tuttua!

Aikaa oli 30 minuuttia ja jos kierroksen sai tehtyä, sai joko jäähdytellä tai lähteä uudelle kierrokselle. Henkilökohtaisesti kyllä pääsin liikkeet läpi vajaaseen puoleen tuntiin, mutta sen jälkeen ei kyllä paljoa jaksanut uudelle kierrokselle lähteä! Lopuksi ajan päätyttyä tehtiin vielä pieni ojentajapunnerrus-setti, jolla viimeiset mehut otettiin ulos.

Huomasin tärkeän pointin suorituksen jälkeen, joka kannattaa ottaa huomioon. Itseään kannattaa todellakin haastaa esimerkiksi ensimmäisen liikkeen painoa valittaessa, mutta liikkeen pitää pysyä puhtaana! Itse oman jääräpäisyyteni takia kärsin hieman olkapääkivuista tuon 100 thrusterin jäljiltä 😃

Tuntia voi tosiaan suositella tiukan treenin ystäville, sillä se erosi selvästi muista testaamistani lihaskuntotunneista. Oli mukava saada juurikin tuo aikaa vastaan ”kilpaileminen” mukaan, jolloin itsestään tuli piiskattua hieman enemmän irti kuin normaalisti. Tunnin raskautta on myös helppo säätää sen mukaan, mitä itse pystyy ja jaksaa tehdä, joten jokainen uskaltaa kuitenkin lähteä mukaan.

-Niko


Viikko 13: TRX – Tiistai 16:15 @ HUIPPU


”TRX-tunnilla tehdään koko kehoa kuormittavia liikkeitä kiinnikkeestä riippuvien TRX-valjaiden avulla. Liikkeet vaihtelevat helpoista haastaviin ja niitä voi soveltaa omalle tasolle sopiviksi. Tunti kehittää voimaa, hallintaa ja liikkuvuutta. TRX- valjailla tehtävät liikkeet kehittävät erityisesti keskivartalon hallintaa.”

Kevään liikuntakokeiluja miettiessäni silmilleni hyppäsi heti yksi tunti: TRX. En ollut ikinä kuullutkaan koko lajista, mikä minun kohdallani tarkoittaa, että sitä piti ehdottomasti päästä kokeilemaan! Suuntasin tunnille ihan ummikkona. SYKETTÄ-tuntikuvauksen perusteella kuvittelin, että tunnilla roikuttaisiin päälle puettavissa valjaissa kuin kiipeilijät konsanaan, joten ensimmäinen yllätys HUIPUN (tai siis 1.4. alkaen Element Studion!) tatamilla oli, että ”valjaat” olivat ennemminkin katosta roikkuvat renkaat.

Yhden jalan ponnistus valjaiden varassa

Mitä siellä tapahtuu? Tunti alkoi lämmittelyllä ja valjaiden säätämisellä sopivalle korkeudelle(noin polven korkeuteen). Sitten ruvettiin hommiin. Käytännössä TRX-tunnilla tehtiin paljon jo peruskoulusta tuttuja kehonpainolla tehtäviä harjoituksia, kuten askelkyykkyä ja punnerrusta.

TRX-tunnin juju piileekin siinä, että liikkeissä otetaan tukea valjaista, tai ollaan osittain niiden varassa. Joidenkin liikkeiden tekemistä valjaat helpottavat, ja joistakin ne taas tekevät superraskaita! Esimerkiksi yhdenjalan kyykkyä tehdessä valjaista saa hyvin tukea ja näin voi keskittyä huojumisen sijaan varsinaiseen tekemiseen, mutta lankutus ja vatsarutistusten teko osittain valjaiden varassa (nilkat pujotettuna TRX-renkaiden läpi) oli tuskaa! Joitakin liikkeitä, kuten ”mäkihyppyponnistusta” ei pystyisi ilman katosta roikkuvia liinoja tekemäänkään. Tunnin rakenne muistutti vähän kahvakuulatuntia, eli käytiin läpi muutama liike, joita sitten tehtiin muutaman minuutin liikepattereissa.

Kenelle suosittelen? Kenelle tahansa, joka kaipaa esimerkiksi vaihtelua perusjumppiin! Tuttuihin lihaskuntoliikkeisiin saa ihan uutta ulottuvuutta ja tuntumaa, ja toisaalta myös vastustason säätely on monen liikkeen kohdalla helppoa: esimerkiksi soutuliikkeessä pystyy hyvin itse säätelemään, millaisessa kulmassa vartaloa pitää.

Käykäähän kokeilemassa! Tila on pieni ja tunnille on vain 14 paikkaa, joten ilmoittautumisessa kannattaa olla kärppänä 🙂

-DT Sanna


 12: Kuntonyrkkeily – Torstai 17:00 @ Opistotie


Aino täällä moi! Minulla ei ole juurikaan kokemusta kuntonyrkkeilystä tai mistään sen kaltaisesta, joten oli mukavaa päästä testailemaan lajia näin matalalla kynnyksellä. Aurinkoisena torstaina suuntasin siis avoimin ja odottavaisin mielin Opistotielle testaamaan, minkälainen on SYKETTÄ-kuntonyrkkeilytunti.

Tunti koostui alkulämmittelystä, joka tällä kertaa oli viestityyppinen kuntopiiri. Tämä toimi todella hyvin alkulämmittelynä; kroppa heräsi, hiki tuli hyvin pintaan ja tietysti tärkeimpänä se, että lihakset saatiin vetreiksi ja lämpimiksi. Näin voitiin turvallisesti aloittaa varsinainen treeni. Ensin harjoiteltiin tärkeimpien lyöntien tekniikoita, asentoa, liikkumista sekä suojausta. Yksitellen kaikki vaiheet tuntuivat suhteellisen helpolta mutta kun elementtejä yhdisteltiin, homma muuttui jo hyvin paljon haastavammaksi.

Tekniikkaosion jälkeen aloimme harjoittelemaan nyrkkeilyä parin kanssa. Tunnille et muuten tarvitse mukaan muuta kuin tavalliset sisäliikuntavarusteet ja iloisen mielen, ohjaajalla on liikkujille nyrkkeilyhanskoja!

Nyrkkeilyä treenataan parin kanssa

Olin ainut ensikertalainen tunnilla, joten onnekseni sain vielä ohjaajalta lisäopetusta ja paljon hyviä ja tarpeellisia vinkkejä. Myös muut tunnilla olevat  neuvoivat harjoittelun lomassa ekakertalaista. Tunnilla olikin todella mukava ja kannustava ilmapiiri, josta iso kiitos loistavalle Viivi-ohjaajalle ja muille liikkujille! Varsinaisen nyrkkeilyosion jälkeen teimme vielä lihaskuntoa askelkyykkyjen ja erilaisten eläinliikkeiden, kuten loikkien ja mittarimatojen, muodossa. Loppuun vetreytettiin lihakset ja hieman venyteltiin erityisesti lyödessä rasittuneita käsiä.

Kokonaisuudessaan kuntonyrkkeilytunti oli todella mukava ja hyvä. Hiki virtasi kunnolla, tunnilla oli loistava ilmapiiri ja opin paljon uutta. Tunnista saisi varmasti parhaan hyödyn irti, kun kävisi siellä useammin ja oppisi enemmän tekniikkaa. Itselleni ainakin jäi niin hyvä fiilis tunnista, että minut saattaa bongata torstaisin Opistotieltä tulevinakin viikkoina!

Tunti sopii erittäin hyvin kaltaiselleni ensikertalaiselle koska ohjaaja huomio hyvin, että liikkeet tehdään teknisesti oikein, ettei sattuisi vahinkoja. Yllätyin siitä, miten paljon keskittymistä ja koordinaatiokykyä nyrkkeily vaatii. Kuntonyrkkeilytunti oli hikinen, hauska ja sekä kroppaa että aivoja rasittava eli kaikkea, mitä liikunta parhaimmillaan on!

-Aino


Viikko 11: Rullaus & huolto – Maanantai 18:00 @ Opistotie


Maanantai. Takana pitkä koulupäivä ja silmissä siintää jo oma rakas sänky. Ei yhtään huvittaisi lähteä liikkumaan. Tuntia myöhemmin fiilis on tehnyt täyskäännöksen ja poistun salista rentona ja hymyillen. Mitä tapahtui?

Rullaus & huolto -tuntia ohjasi aiemmin keväästä Laura, mutta nyt Lauran lähdettyä työharjoitteluun tahtipuikkoa heiluttaa Peppi.

Ihana, kamala golfpallo

Rullaus&huolto-tunnin kulun voi jakaa karkeasti kahteen osaan: tukilihasharjoitteisiin ja rullailuun. Toki ennen varsinaisiin harjoituksiin siirtymistä keho lämmitellään perusteellisesti. Tukilihasharjoitteet koostuvat erilaisista dynaamisista venytyksistä ja tasapainoharjoitteista, joihin liikkeitä lainataan sujuvasti muun muassa joogasta. Testaamallani tunnilla myös omistettiin hetki golf-pallon päällä makoilulle, eli availtiin lapojen aluetta palloa hyödyntäen.  Siihen syntyikin hyvin nopeasti viha-rakkaussuhde – oma pallo on jo hankittu…

Rullausosion painotus vaihtelee vuoroviikoin ylä- ja alavartalon välillä. Tällä kertaa vuorossa oli alavartalo, eli pohkeet, reisien lihakset sekä pakaralihakset. Ohjaajalta sai hyviä vinkkejä siihen, kuinka saavuttaa paras tuntuma rullattavaan lihakseen esimerkiksi rullauskulmaa tai -suuntaa vaihtamalla. Tunnilla käyminen auttaa huimasti myös tunnin ulkopuolella, jos sattuu omistamaan oman rullan tai haluaa treenien päätteeksi rullailla vaikka SYKETTÄ-saleilla!

Kehonhuollon sijoittaminen alkuviikkoon mahdollistaa lempeän laskun arkeen, ja saattaa jopa auttaa pitämään kiinni niistä monien laiminlyömistä huoltorutiineista. Itselläni ainakin hävisi se kuuluisa maanantaimasiskin tällä tunnilla. Kokeile ja innostu maanantaista! 🙂

-Tiina


Viikko 9: Abs & Booty – Keskiviikko 18:00 @ Opistotie


Tällä tunnilla saa ottaa pepusta kiinni! Omasta tosin. Näin saat nimittäin varmistettua, että lihas jännittyy ja liikkeet menevät varmasti perille.

Tunti alkaa lämmittelyllä ja jatkuu laajempien liikkeiden kautta eristäviin sekä viimeisteleviin liikkeisiin. Tunti tehdään kokonaan oman kehon painolla. Liikkeiden tekniikat käydään huolellisesti läpi ja liikkeitä tehtiin rauhallisessa tahdissa 20 liikkeen sarjoissa aina 2 sarjaa, jolloin saadaan varmasti rasva palamaan ja lihakset aktivoitua. Mielestäni oli mukava keskittyä kunnolla muutamaan tehokkaaseen liikkeeseen, jotta ne saa varmasti tehtyä oikein ja tuntumaan. Itsekseen liikkuessa tulee nimittäin helpommin hötkyiltyä ja hötkyilemällä ei pakaralihakseen löydy tuntumaa!

Kahteen lihasryhmään keskittyminen mahdollisti rauhallisen etenemisen. Mukana olivat tutut kyykyt ja rutistukset mutta myös uusina versioina, eli uuttakin oppi! Lisäksi teimme muun muassa lantion nostoa yhdellä jalalla. Tunti päättyi lankkuun, mikä kyllä tärisytti jo mukavasti edellisten liikkeiden jäljiltä ja sen loppuun saamalla saattoikin hyvin mielin ja hymyssä suin lopettaa treenin.

Tunnin alku hieman jänskätti, sillä muutaman päivän takaiset kyykyt tuntuivat vielä melko mukavasti takaosastossa. Rauhallinen tahti ja keskittyminen mahdollistivat silti hyvin onnistuneen treenin ja seuraavana päivänä tuntui senkin edestä! Jos mielessä siintää kesäinen rantakunto, niin tässä on oikea treeni sen tavoitteluun.

-Nina


Viikko 8: Kiinteytys – Sunnuntai 16:00 @ Opistotie


Olisiko sinusta kivaa päästä treenailemaan ryhmäliikunnan ja reisien hapotuksen merkeissä myös sunnuntaisin? Onko sinulta jäänyt huomaamatta liikuntakalenterista sunnuntain Kiinteytys-tunti Opistotiellä klo 16? Minulta ainakin oli! Nimi voi ehkä hämätä monia  luulemaan tunnin olevan kevyt ja matalatehoisempi jumppa, mutta kyseessä on siis koko vartalon monipuolinen ja tehokas lihaskuntotreeni.

Tunti aloitetaan perinteisesti alkulämmittelyllä, jonka jälkeen muokataan eri lihasryhmiä oman kehon painolla tai eri välineitä käyttäen, tosin itse testaamani tunti jumpattiin kokonaan ainoastaan oman kehon painoa hyväksi käyttäen. Ensimmäisenä lihasryhmänä hapotettiin kolmen kappaleen verran reisiä ja pakaroita kyykäten, muunnelleen niin haara-asennon leveyttä kuin kyykkäystahtiakin. Ja nimenomaan hapotettiin. Jaksan edelleen yllättyä, miten älyttömästi reidet voivat väsyä ihan ilman painojakin tehtävässä treenissä!

Kyykkyjen jälkeen siirryttiin matolle vatsa- ja selkälihasliikkeisiin. Tunnilla tehtiin ilahduttavan paljon erilaisia variaatioita hyvin tyypillisistä lihaskuntoliikkeistä, kuten vatsarutistuksia jalat salmiakkikuviossa, jolloin liike keskittyy puhtaasti vatsalihaksiin eikä lonkankoukistajat ole avustamassa liikkeessä. Näiden lisäksi treenattiin rintalihaksia ja ojentajiakin punnertaen, sekä lopuksi tehtiin vielä muutamia pelkkään pakaraan kohdistuvia liikkeitä ennen loppuvenyttelyä.

Kokonaisuudessaan Kiinteytys-tunti on tehokas ja hyvin suunniteltu lihaskuntotreeni, jossa ehditään treenaamaan kaikkia lihasryhmiä monien eri liikkeiden avulla. Kriittisenä ryhmäliikkujana itselleni jää silloin tällöin jumpan jälkeen sellainen tunne, että 55 minuutin  mittainen treeni on hieman liian lyhyt aika koko kropan tasapuoliseen treenaamiseen. Kehonpainotreenissä aikaa ei kuitenkaan kulu turhaan välineiden vaihteluun, vaan aika voidaan käyttää tehokkaasti vain lihasten kuormittamiseen. Liikkeiden vaikeusastetta on myös helppo muutella Lauran ohjeiden mukaan asentoa tai tahtia vaihdellen, joten tunti sopii ehdottomasti kaiken tasoisille liikkujille, niin kovempaa kuin kevyempääkin treeniä tavoitteleville.

Jos kaipaat sunnuntai-iltapäivääsi ihanan simppelin mutta tehokkaan lihaskuntotreenin, kokeile Kiinteytys-tuntia. Osallistujia otetaan maksimissaan 50, joten mahdut varmasti myös mukaan!

-Tuore tiimiläinen Katriina


Viikko 6: Mobility – Keskiviikko 18:00 @ Opistotie


Mobilityssä oli sekä tuttuja liikkeitä että hauskoja uusia variaatioita. Tässä haastetaan parin avulla keskivartalon pitoa!

Käsi pystyyn: kuka valitsee lenkin, salin tai jumppatunnin silloin kun kalenterissa on tilaa liikunnalle, ennemmin kuin suuntaisi kehonhuoltotunnille tai venyttelisi kotona? Täällä heiluu ainakin kaksi kättä! Mutta säännöllinen kehonhuolto, venyttely ja liikkuvuus auttaisivat valtavasti myös muun treenin puolella. Oiva tapa lisätä omaan viikkoon tätä huoltoa on mennä SYKETTÄ Mobility-tunnille!

Mobility on kehon liikkuvuuteen keskittyvä tunti, jossa tehdään esimerkiksi erilaisia aktiivisia venytyksiä ja liikeratojen avauksia. Usein harjoitteet tehdään kehonpainolla, mutta toisinaan esimerkiksi pallojen tai kuminauhojen avulla.

Testaamallani tunnilla tehtiin muun muassa erilaisia syviä tukilihaksia vahvistavia liikkeitä sekä rinta- ja hartiaseudun avauksia ja venytyksiä. Liikkeitä voi ottaa käyttöön vaikkapa salitreenin lämmittelyksi tai taukojumpaksi opiskelun ohessa. Allekirjoittaneella oli jo valmiiksi tunnille mentäessä yläkroppa jumissa, joten liikkeet tekivät todellakin kutaa! Tunnilla saattaa hyvinkin löytää mehukkaita liikeratoja, jotka avaavat jäykkiä paikkoja. En esimerkiksi osannut odottaa, että jopa sormeni voivat olla jumissa, mutta todentotta niillekin löytyi mukava venytysliike.

Ohjaaja Heidi korosti, ettei liikkeiden kuulu sattua, vaikka venytystä saakin tuntua. Liikkeet onkin tärkeää tehdä oman liikkuvuuden rajoissa, eikä kehoa kuulu pakottaa mihinkään. Tunti sopiikin siis ihan jokaiselle, liikkuvuudesta riippumatta!

En tehnyt uutenavuotena virallisia lupauksia, mutta heristin kyllä itselleni sormea, että kehonhuoltoa on lisättävä. Tunnetko saman piston sydämessäsi? Siispä haastan itseni lisäksi myös just sinut pyhittämään edes yhden tunnin viikossa kropan hellimiselle kehonhuollon muodossa. Tähän Mobility on täydellinen tunti! :

-Tuore dreamteamilainen Lotta


Viikko 5: Hatha Yoga in english – Tiistai 18:00 & torstai 18:15 @ Snellmania


Hathajoogassa pääset tutustumaan klassisen joogan juurille, jotka ovat Intiasta lähtöisin. Hathajoogassa tarkoituksena on tavoittaa ja saavuttaa tasapaino kehossa virtaavan positiivisen (aurinko) ja negatiivisen (kuu) elinvoiman välillä. Hyvän terveyden perusta pohjautuu näiden energioiden väliseen tasapainoon. Tämä voidaan ymmärtää myös liikkeen ja liikkumattomuuden välisenä tasapainona, mikä joogaharjoituksessa ilmenee asanan ja savasanan muodoissa.

Joogatunnilla tehdään seisomasarja sekä lattiasarja, joista kumpikin koostuu erilaisista kehoa lempeästi venyttävistä ja vahvistavista asanoista. Jokainen asana kestää viiden hengityksen verran. Hengitysharjoitus eli pranayama sekä meditaatio- ja rentoutusharjoitukset rakentavat tunnin toisen osan. Sekä asanat että hengitys- ja rentoutusharjoitukset ovat kaikille sopivia ja sovellettavissa olevia. Tärkeää on se, että asanat ja muu harjoitus tuntuu itsestä miellyttävältä ja omaan tasoon sopivalta. Jokaisen asanan eli liikkeen välissä on lepo, mikä jälleen kerran ilmentää kahden vastakkaisen elämänenergian tasapainoa.

Tunti sopii kaikenlaisille harjoittelijoille, niin aloittelijoille kuin myös kokeneemmille joogajille. Joogaopettaja Aruna ohjeistaa tuntia selkeiden ohjeiden avulla. Tunti etenee rauhallisesti ja miellyttävällä tahdilla liikkeestä hengitysharjoituksiin ja loppurentoutukseen.

Suosittelen tätä tuntia, mikäli olet vasta-alkaja joogan parissa tai ehkä olet joogaillut jo pidempään, mutta haluat tarkistaa kehonlinjauksia jooga-asanoissa. Moni kroonisista terveyshaitoista kärsivä saattaa löytää apua tämänkaltaisesta harjoittelusta. Yleisesti ottaen hathajooga sopii kaikille, jotka hakevat kokonasivaltaista kehon ja mielen toimintojen vahvistamista, rentouttamista ja hyvää oloa.

-Jenni


Viikko 4: Ultimate upper body – Tiistai 16:00 @ Studentia

Pirteä Viivi ohjaa tätä tuntia


Maanantait voivat usein aktiivisen viikonlopun jälkeen olla lepopäiviä. Siksi tiistaina on hyvä aloittaa ”uusi viikko”. Aktiiviseen viikon alkuun suosittelen lämpimästi Viivin ohjaamaa Ultimate Upper Bodya, jota kävin heti kauden alussa testaamassa. Tunti on Tiistaisin Studentialla kello 16, eli juuri passelisti pääsee työ- tai koulupäivän jälkeen tunnille pyyhältämään. Mukaan tarvitset juomapullon, liikkavehkeet ja hikipyyhkeen. Ultimate Upper Body on suositun maanantaisen Ylävartalojumpan hieman hapokkaampi sukulainen.

Tarkoituksena on treenata yläkroppaa erilaisilla liikkeillä. Osassa liikkeitä mukana käytetään apuvälineitä ja osa toteutetaan omalla kehonpainolla. Meillä oli ekalla tunnilla käytössä kuminauhat ja kahvakuula. Olen ajan kuluessa muuttanut käsitystäni kuminauhajumpasta. Se on yllättävän raskasta ja kannattaakin kysäistä ohjaajalta, minkä värisellä nauhalla kannattaa aloittaa. Sama kuulissa: jos et ole aikaisemmin kuulaillut, kannattaa apua kysyä ohjaajalta. Ohjaaja auttaa löytämään sopivan painon. Kuminauhoja voi ottaa useamman testiin, mikäli liikkujia ei ole ihan salin täydeltä.

Alussa Ultimate Upper Bodyssa tehtiin yläkroppaa lämmitteleviä liikkeitä, joista siirryttiin kumpparin käsittelyyn. Erilaisilla liikkeillä käytiin läpi selän ja käden lihaksia. Rytmiä taustalla antoivat hyvät biisit, joiden tahtiin on mukava liikkua. Kuminauhasta siirryttiin tekemään olkapääliikkeitä kahvakuulalla. Yläselkää vahvistettiin matolla tekemällä yläkropan nostoja. Näistä molemmat liikkeet lisään omaan saliohjelmaan: liikkeet olivat helppoja oppia ja tuntuvat juuri oikeassa paikassa! Lopuksi vielä vahvistettiin keskivartaloa ja vatsalihaksia rutistuksilla, lankutuksilla ja punnerruksilla.

SYKETTÄ-kevääni lähti mukavasti käyntiin Viivin ohjauksessa! Jos ylävartalotreeni kiinnostaa, niin kokeile tätä!

Elli


Viikko 3: Twerkkaus – Tiistai 18:00 @ Opistotie


Twerkata voi seisten, polvillaan, seinää vasten…

Testissä kevään uutuustunti: twerkkaus, jota ohjaa jo pitkän linjan SYKETTÄ-ohjaaja Henna.

Termin ”twerkkaus” kuullessaan moni varmasti näkee mielessään hämyisän klubin ja bassonjytkeen tahtiin hytkyvän hikisen ihmismassan. Aivan samoihin fiiliksiin ei Opistotien hyvin valaistussa salissa pääse, mutta lähelle kuitenkin!

Tunti koostuu alkulämmittelystä, tekniikkakokeiluista sekä lyhyestä koreografiasta. Pääpaino on tekniikoilla, joissa luonnollisesti lähdetään ihan perusteista liikenteeseen – ja hyvä niin, sillä aluksi voi olla hankalaa esimerkiksi saada liike eristettyä täysin alavartalolle. Treeni kuormittaakin erityisesti reisiä, sillä liikkeisiin vaadittava bounce syntyy polvia koukistamalla ja siksipä vallitseva asento perustwerkissä onkin pienehkö kyykky. Twerkata voi kuitenkin myös esimerkiksi kädet maassa tai polvillaan. Jotkut uskaltavat twerkata jopa käsiseisonnassa seinää vasten!

Varusteiksi suositellaan lyhyehköjä shortseja ja polvisuojia. Mikäli ei suojia omista, voi polvillaan tehtäviä liikkeitä kokeilla jumppapatjan kanssa tai esimerkiksi säärystimet polven ympäri kietaisten – joka tapauksessa jotain kannattaisi olla polven ja lattian välissä pehmikkeenä. Itse ainakin herkkäpolvisena vannon suojien nimeen, ja niistäkin huolimatta polvet tuntuvat hieman aroilta tuntia seuraavana päivänä.

Twerkki sopii kaikille, halusipa tunnilta sitten perusteellista opastusta eri tekniikoihin tai vain sheikata itselleen hyvän fiiliksen alkuviikkoon. Ja myös miehet ovat tervetulleita – eturiviin toki! 😉

-Tiina


Viikko 2: Naisten ohjattu kuntosali – Tiistai 18:00 @ Opistotie


Naisten ohjattu kuntosali rakentuu nimensä mukaisille naisille suunnatusta kuntosalivuorosta. Tunti sopii erityisesti sinulle, joka haluaisit aloittaa kuntosaliharjoittelun tai haluat tarkistaa sujuvan ja turvallisen tekniikkatyöskentelyn eri liikkeissä. Tämä tunti on myös aivan loistava pohjatunti monelle Sykkeen ryhmäliikuntatunnille. Erityisesti nopeatempoiset tehotunnit kuten Power Hiit ovat tunteja, joissa hyvä tekniikka liikkeiden suorittamisessa on ehdottoman tärkeää. Tällä tunnilla Paula ohjeistaa ja varmistaa jokaisen liikkujan turvallisen ja mukavan työskentelyn.

Lihaskuntoharjoittelulla on paljon positiivisia vaikutuksia esimerkiksi suorituskykyyn, kehon rakenteeseen, terveyteen, unenlaatuun ja yleiseen hyvään fiilikseen. Riittävä uni, lihashuolto ja oikeanlainen ravinto edesauttavat lihaskuntoharjoittelun edistymistä, joten jos käyt salilla, sinun pitää muistaa syödä hyvin, huoltaa kehoa ja mieltä sekä nukkua. Ja muista: päikkärit on kuin pistäisi rahaa pankkiin! 🙂

Kullakin kerralla keskitytään tiettyihin lihasryhmiin, niiden toimintaan sekä kyseisille lihasryhmille sopivien liikkeiden suoritustekniikkaan. Liikkeitä tehdään oman kehon painolla, vapailla painoilla sekä kuntosalilaitteilla. Liikkeet ja niiden suorittaminen käydään ensin yhdessä läpi, minkä jälkeen siirrytään harjoittelemaan paikkaharjoitteluna (eli tietty määrä sarjoja samalla pisteellä ennen seuraavalle siirtymistä) itsenäisesti tai parin kanssa. Paula ohjeistaa jokaisen liikkeen tekoa ja varmistaa, että liikkeet tulee tehtyä hyvin. Treenin tehokkuuden voi valita oman fiiliksen mukaan lisäämällä painoja tai tempoa.

Testaamani tunnin pääliikkeenä oli maastaveto tangolla, minkä lisäksi tehtiin neljä muuta liikettä. Niitä oli yhden käden kulmasoutu käsipainolla, vatsalihasliike vatsapenkissä, selän ojennus selkäpenkissä ja jalkaprässi. Kyseinen liikeyhdistelmä sopii itsenäisen treenin ohjelmaksi ja se vahvistaa erityisesti jalkoja, selkää ja keskivartaloa. Suosittelen naisten ohjattua kuntosalituntia ihan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita saliharjoittelusta. Tunti on keväällä tiistai-iltaisin klo 18 Opistotiellä. Eikun treenaamaan 🙂

-Dream Teamin Jenni





Kommentoi